Monthly Archives: July 2018

Taustalaulua /Backing vocals

DSC_4670 (2)

photo by Jorma Palomaa

Pari viikkoa sitten tuli vastaan mielenkiintoinen tilanne. Olimme harjoittelemassa sunnuntain 8.7. konserttia varten ja torstaina kapellimestari ehdotti, että voisin laulaa taustalauluja. En ollut aivan varma, oliko hän tosissaan, mutta päätin keskustella asiasta tauon aikana. Laulujen sovituksissa ei ollut valmiina taustalaulustemmoja, mutta ajattelin silti kokeilla. Kuuntelin alkuperäiset kappaleet ja kehittelin itselleni laulettavaa. Aikataulu oli aika tiukka ja ehdimme kokeilla taustalaulujen toimivuuden vasta vähän ennen sound checkiä. Ja sitten vain suoraan keikalle.

Pidän laulamisesta todella paljon ja olen jonkin verran laulanut. Lapsena olin koulun kuorossa useita vuosia ja olen käynyt niin klassisen laulun kuin pop jazz-laulun tunneilla. Yksi kaverini soitti kitaraa ja minä lauloin. Ja silloin tällöin olen laulanut kavereilleni. Mutta laululuokan pikkukonserttien jälkeen en ole esiintynyt julkisesti laulajana tai kuten tässä tapauksessa taustalaulajana. Omasta mielestäni ääneni on aika persoonallisen matala naisääneksi. Klassinen laulu ja korkealta laulaminen ei tuntunut omalta jutulta ja myöhemmin olen kuullut siitä puhuttavan “pää-äänenä”. En voinut enää vaikuttaa tämän konsertin laulujen sävellajeihin ja jouduin välillä laulamaan hieman korkeammalta kuin olisi itselle mukavaa laulaa rintaäänellä. Lisäksi minulle oli uutta laulaa täyden bändin kanssa ja välillä en kuullut itseäni kunnolla monitoreista. Enkä voinut tietää, miltä lauluni kuulostaa yleisöön.

Joten voitte uskoa, että tämä oli yksi jännittävimmistä asioista mitä olen pitkään aikaan tehnyt. Olen silti iloinen, että uskalsin tarttua tilaisuuteen. Useimmat ihmiset kehuivat ja kiittelivät, eikä kukaan vielä tullut sanomaan, että älä ihmeessä laula enää. Ehkä tästä syntyy mahdollisuus päästä laulamaan myös tulevaisuudessa. Se olisi aika siistiä!

——————–

Couple weeks back I got to an interesting situation. We were going to have a concert on Sunday 8.7. and on Thursday we were practicing. Suddenly the conductor just said “Hey, come and sing backing vocals”. So I’m not sure if he was serious or not but I decided to talk about it during the break. There were no backing vocal arrangements ready for these songs we were playing but I thought I could give it a try. So I was listening to the originals and finding things I could sing. It was just little bit hectic and we didn’t have time to properly check them all sooner than just before our sound check on Sunday. And then straight to the concert.

So, I really like singing and I have been singing a little bit. When I was a kid I was in the school choir. I have attended both classical and pop jazz singing lessons. And I was singing with one friend who played the guitar. And I have been singing for friends alone. But anyway,  after those little concerts with singing class, I haven’t publicly performed as a singer or like in this case as a backing vocalist. I think, my voice is quite unique being a low female voice. And I didn’t really enjoy that much of the classical style singing from high (or sometimes called as head voice). And of course I couldn’t choose the keys for these songs so I had to sing partly higher than it’s comfortable to sing for me with my chest voice. And the other thing was to sing with a full band playing on the stage. I had some problems to hear myself from the monitors and I didn’t have any clue how it sounded outside to the audience.

So you can imagine this was one of the most exciting things I have done recently! But I’m still happy that I had the courage to do it. I got positive feedback and at least no one said that I shouldn’t sing. So I hope people truly liked it. And maybe this gives me chance to sing more in the future. That would be so cool.

Advertisements